Olen silmälääkäri, yrittäjä ja valokuvaaja Helsingistä. Valokuvaus on ollut osa elämääni yläasteelta asti. Silloin sain ensimmäisen järjestelmäkamerani. Kamera oli aikoinaan maineikas Nikon FG. Eri vuodenaikoina vietin satoja tunteja kuvaamalla luontoa lähellä kesämökkiämme. Useimmiten kävely- tai hiihtoretket olivat kuvien suhteen hedelmättömiä, mutta joskus sain kauniin maisemakuvan tai törmäsin puun alaoksalla nukkuvaan pöllöön tai puiden keskeltä ilmestyneeseen hirveen. Kuvasin myös läheisiä ihmisiä ja urheilua. Otin luontokuvani pääasiassa diafilmille, mutta autotallissamme oli myös pimiö. Ehkä siitä kumpuaa myöhempi kiintymykseni mustavalkovalokuvaukseen. Lukiolaisena sain ensimmäisen palkintoni suomalaisten biologian opettajien ja Nyblinin säätiön järjestämässä kilpailussa. Toiseksi sijoittunutta luontokuvaussarjaani kuvailtiin hienoksi, mutta "hieman tylsäksi".

Uudelleen kamera tarttui käteeni kunnolla vasta 2008. Ostin ensimmäisen digijärjestelmäkamerani ja menin mukaan Kameraseura ry:n toimintaan ja kursseille. Kuvaaminen alkoi ns katukuvaamisena kuten usein harrastajilla on tapana. Olen aina rakastanut matkustamista. Etenkin Etelä-Amerikassa jossa olin ollut myös lääkärinä vapaaehtoistyössä 1997-1999. Kameran kanssa etsin sitä kuuluisaa ”ratkaisevaa hetkeä” ja joskus ehkä löysinkin.

2013-2015 suoritin Tornion Lappia-ammattioppilaitoksessa Valokuvaajan ammattitutkinnon. Se oli yksi elämäni yksi parhaimmista kokemuksista ja loistavien opettajien ja opiskelutovereiden ansiosta aloin ymmärtää valokuvausta huomattavasti syvällisemmin. Kuvaukseni muuttui suunnitelmallisemmaksi ja mm. 2017 minulla oli Laterna Magicassa Helsingissä ”Sinä iltana Fidel lähti pois”-yksityisnäyttely. Olin syksyllä 2016 kuukauden Kuubassa kuvaten tavallisten ihmisten hyvin haastavaa elämää autoritaarisen hallinnon alla. Aineellisen puutteen ja muiden haasteiden ohessa on kuitenkin syytä korostaa arvokkuutta ja yhteisöllisyyttä, unohtamatta huumoria jolla ihmiset elämän ottavat. Siinä olisi meillä monilla oppimista! Sittemmin olen kuvannut mm. Nicaraguassa ja monessa muussa maassa mutta ne projektit odottavat vielä (mahdollista) lopullista kokoamistaan. Nicaraguassa olin kuukauden ja vaikka tilanne siellä ihmisoikeuksien suhteen on vielä’ Kuubaakin huonompi, ihmiset olivat kuvaajalle hyvin ystävällisiä ja huumorintajuisia. Muistan vieläkin elävästi kuinka nauroin ehkä elämäni ensimmäistä kertaa kippurassa sille, että joku oli katkaissut jalkansa; ikäiseni mies johon olin tutustunut kertoi kuinka hänen vaimonsa 20 vuotta nuorempi rakastaja oli samana aamuna pudonnut katolta. Ystäväni tapa kuvailla putoaminen oli niin absurdin hauska, että otimme vielä toisenkin juoman ja nostimme maljan Juanille (katolta pudonnut nuorukainen). Tässä vaiheessa kuvaamiseni oli muuttunut enemmän ns. kontaktikuvaamiseksi jossa kuvattavan kanssa luodaan suhde ja kuva otetaan ”yhteistuumin”. Kameran kanssa kulkiessani olen aina myös pitänyt silmät auki pienille yksityiskohdille ja niistä on syntynyt joitakin esillä olevia minimalistisia tai puoliabstrakteja kuvia.